Yksinkertainen valuuttamuunnin

Voi sen tähden että maailmassa on hienoja kolkkia! Tänään aamulla Fordi lähti kuljettamaan meitä kohti eteläistä Islantia ja sen ihmeitä. Päästelimme valtatietä numero yksi Selfossiin asti ja sieltä pikkuteitä pitkin uskomattoman hienoissa maisemissa (ja säässä!) takapenkkiläisen kuorsatessa Gullfossin putouksille ja Geysireille. Molemmat paikat olivat hienoja ja huonosti viitoitettuja - mutta Garminin navigaattori löytää piilotetutkin paikat vaikka sen suomenkielinen selostus on kökköä. Meillä kävi kerrankin hyvä munkki ajoituksen suhteen, koska molemmissa paikoissa olimme aluksi ihan omalla porukalla ennen kuin isot turistimassat vyöryivät perään ja saimme lähtiessä pujotella turistibussien viidakossa.

Gullfossin putous

Pärskähtelevä geysir tuossa taustalla, mutta tämä luukku oli aika kolhon näköinen - syvyyttä ei ollut merkitty

Gulfossin putoukset vetivät komeudessa vertaa Niagaralle ja Geysir-paikka oli hieno kans. En tiedä, onko tämä oli se maan kuuluisin geysir (kirjoittajan jälkihuomautus: on se!) - mutta muutaman kerran sain purskahduksen videoitua ja parisataa muuta sai tyttären laulelua/mölinää muistikorteilleen.. Keharimatkat jyrää :) Putouksilla ollut matkamuistomyymälä/ravintola ei ulkokuoreltaan eronnut mitenkään kaupunginvarikosta joten hieman aroin askelin astelimme sisälle. Islantilaiseen tyyliin palvelu oli huippuluokkaa ja ostimme sieltä kevyen lounaan lisäksi muutaman t-paidan ja matkamuistosälää. Taidettiin me nähdä etäältä peloittava tulivuori Heklakin.

Sisämaan turneen jälkeen kävimme kokeilemassa Visan kestävyyttä ostoskeskuksessa - ruokakauppaahan ei voi missään tapauksessa ikinä ohittaa ilman että pistäytyy sisälle ja käy vertailemassa valikoimia ja hintoja ja sama koskee tietysti vaatekauppaa, lastenvaatekauppaa, kenkäkauppaa ja mitä tahansa mielenkiintoiselta näyttävää kauppaa.

Yhden ostarin pihalle oli leiriintynyt kolmatta asuntovaunua.

 Tämä on jännä maa. Ihan kuin Norjan ja USA:n serkku - jenkkien pikaruokaketjut on täällä samoin kuin iso osa ruokakauppojen valikoimista on tuttuja rapakon takaa. Maisemat ja kieli on sitten Norjan kanssa samaa sukua. Ihmiset puhuvat hyvää englantia ja ovat ystävällisiä mutta eivät niin ylitsevuotavaisen ystävällisiä kuin Amerikkalaiset. Kieli muistuttaa hyvin paljon saamea, jotkut asiat ymmärtää automaattisesti mutta osa kirjaimista on aivan mahdottomia. Autokanta on hyvinkin maasturi-painotteista ja järjestään joko harmaata tai sinistä.

Hintojen tulkitseminen on minun matikkapäällä mahdotonta. Olen oppinut että tuo viidentonnin seteli on sellainen perusyksikkö, se menee vaatekaupassa ja ruokakaupassa. Ja jos joku maksaa enemmän, niin sitten turvaudutaan Visaan tai tyrmätään ostos liian kalliina. Bensan hinta on korkea jos olemme oikein ymmärtäneet. Otetaan tähänkin vertailuun taas mukaan se viistonninen. Eli litrahinta on noin kaksi ja puolisataa yksikköä. Eli kymmenen litraa on kaksituhattaviisisataa ja kaksikymmentä litraa on se meidän perusyksikkö eli viisi tonnia. Tällä matikkapäällä olemme päätelleet että perusyksikkö kattaa kassillisen ruokaa tai kaksi t-paitaa ja pikkusälää päälle tai parikymmentä litraa bensaa.

Nuoriso-osaston päivä on kulkenut samaan tahtiin meidän kanssa. Ruokaa tasaisin välein ja vessakäyntejä aina kun mahdollista. Reklamaatioita on aiheuttanut mm. se, että isä leiriytyi ipadin kanssa vessaan eikä beibi päässyt sinne perässä vaatimaan muumilaulua tai kakkiaispeliä.

Koska ilta on aina Loistavien Ideoiden aikaa, sain (taas) tänään yhden sellaisen ja vähän vaille kuusi illalla (eli vähän vaille yhdeksän meidän sisäisen kellon mukaan) me lähdettiin uimaan! Eikä mihin tahansa lammikkoon vaan suoraan sinne suurimmalle ja kauneimmalle Siniseen Laguuniin. Kääpiö oli pahalla tuulella ja väsynyt jo lähtiessä, mutta kyllä se iloksi muuttui kun nappula upotettiin veteen lillumaan pelastusliiveissään. Sisäänpääsy laguuniin on sikakallis-törkeä-aivan järjetön kokoon nähden, mutta jos natiivit on nähneet paljon vaivaa tehdäkseen meille turisteille jotain kivaa niin täytyyhän sitä käydä kokeilemassa.

Netistä kaivettu kuva sinisestä laguunista

Toinen netistä kaivettu kuva

www.bluelagoon.com


Laguunin vesi oli kuumaa ja valkoista ja pohja oli jonkun rakeen peitossa mutta kivaa oli, koko tunnin ajan. Altaaseen pääseminen aiheutti hieman närää ja hammastenkiristystä koska nappulaa on siunattu natsimutsilla joka ei päästä häntä a) heti b) vaatteet päällä c) NYT HETI sinne perkeleen veteen tai MINÄ SUUTUN JA PAHASTI! Mutta tilanne rauhoittui todellakin samalla hetkellä kun lämmin vesi alkoi hyväilemään jälkikasvun varpaita.

Hieman kateudesta vihreinä katselimme kuinka muut nautiskelivat rauhallisesta lillumisesta ja osa otti rentoutta virvokkeiden kera ihanassa Islannin illassa. Meillä oli kaksissa miehin piteleminen siinä viidentoista kilon perämoottorissa joka pärski, potki ja nieli suolaista vettä. Mutta varmasti käymisen arvoinen paikka jos mukana ei ole uhmaikäistä ja kyllä tuonkin kohteen kohdalla aika kullannee jossain vaiheessa muistot ja mieleen jää vain tyttösen onnellinen ilme ja lystinpito (meidän kustannuksella). Poistuminen kylpylästä meni yhtä äänekkäästi kuin tuleminenkin siihen saakka kun uhrasin puhelimeni raivottarelle ja sain hänet keskittymään muuhunkin kuin huutamiseen ja kaiken toiminnan vastustamiseen.

Yksi juttu kiinnitti tänään huomion. Täällä on todella vähän mainoksia teiden varsilla. Tietysti nuo valtakunnan suurimmille nähtävyyksillekin opastavat merkinnät ovat heikohkoja, mutta markkinointia ei juurikaan näy.

 Me emme tosin tule uudistamaan Islannin mainosgenreä vaan jos jostain kohtalon oikusta joskus tänne päätyisimme, meistä tulisi täälläkin hotellinpitäjiä. Mutta ei minkä tahansa hotellin, vaan sellaisen hiljaisuuden retriitti -tyyppisen hotellin. Rakennettais se jonnekin syrjään keskelle laavakenttää, huoneet olisivat karuja kahden hengen kamareita, hinta olisi edullinen yötä kohden - mutta - huoneissa ei olisi tv:tä eikä radioita eikä wlania. Ainoa mukavuus joka niistä löytyisi olisi vaatekaapin kokoinen minibaari ja respasta vois saada tiskin alta vähän vajaan korttipakan (josta ässät olisi hukattu jo aikoja sitten). Siinäpä äkkiä napsahtaisi katteet kuntoon kun vieraat tekemisen puutteessa tyhjentäisivät viinakaapin ja sen jälkeen ne ei olis ajokunnossa päiväkausiin joten sikakalliita aamupalojakin menisi pilvin pimein. Jälleen kerran voisin jo kotata sen miljoonani jonka tälläkin idealla tulen saamaan (sitten kun on aikaa toteuttaa näitä kuolemattomia oivalluksia).

Kello on puoli kymmenen paikallista aikaa, nappula on hiljentynyt yksiössään ja vanhempien oma aika on alkanut. Molemmat on niin rättipoikkikuittijaväsyneitä että sovittiin, ettei tänään enää puhuta toisillemme koska yksikin väärä sana voisi saada aikaan Katlan purkautumista vastaavan riidan.

Ehkä lasillinen valkoviiniä. Tai kaksi.

Huomiselle varasimme pöydän tripadvisorin mukaan kehutusta ravintolasta. Muutenkin huomenna on tarkoitus tutustua tähän Reykjavikiin tarkemmin ja ihmetellä, mitä kaikkea kivaa Islannin pääkaupunki on niellyt.