Lentokapteeni sihisi hississä

Meillä oli kaikki mahdollisuudet katastrofaaliseen kotimatkaan: tyttö nukkui huonosti vain nelisen tuntia, minä kärvistelin joko kevyen ruokamyrkytyksen tai jännitysvatsan takia niin että ehdin nukahtaa vähän reilut kaksi tuntia ja matkatavaraa oli paljon. Mutta niin sitä vaan lähdettiin kolmen aikoihin liikenteeseen ja neljältä oltiin jo palautettu auto vuokraamoon ja viiden aikaan päästiin turvatarkastuksesta läpi ja Keflavikin kentälle nauttimaan aamupalaa & tyttö jatkamaan kesken jääneitä aamu-uniaan. Kentälle oli suositeltu tulemaan ainakin kolme tuntia ennen lähtöä ja ahdashan se on. Ehkä noin aamutuimaan lähdölle vähän myöhempikin riittäisi, mutta vara ei ole ennenkään venettä kaatanut. Hieman tuntui hengenahdistusta kun meidän koneen jälkeen lähti suora lento Helsinkiin. Ne reppanat joutuivat lentämään kotimaahan reilussa kolmessa tunnissa kun me taas lennettiin ensin Tukholmaan se kolme tuntia, vietettiin siellä aikaa neljä pitkää tuntia ja vasta sen jälkeen päästiin Helsingin koneeseen..

Icelandairin lento ei edelleenkään tuottanut pettymystä: heti kun kone oli noussut, beibi sai puuhapussinsa ja ruokapakkauksen (jossa olleen leivän äiti & isä uhrautuvasti söivät pois kun ei se tyttöselle kelvannut ketsupista huolimatta). Jalkatilaa Icelandairin koneessa on enemmän kuin Finskillä ja henkilökohtaiset viihdekeskukset on kivoja. Lentohan ei kestänyt kuin kolme tuntia, joten ruokaa ei lennolla tarjottu (tai olisi sitä voinut ostaa halutessaan). Paluulennolla ostimme nappulalle kapteeninhatun. Nyt beibillä on hattu, jolla voi lentää koneita ja uusinta rakkautta: hissejä. (Hissien bongaaminen on hieno harrastus ja aina sellaiseen päästyään täytyy hypätä sisään, ulos ja koko matkan ajan.)

 Laskeutuminen Tukholmaan oli mielenkiintoinen huonolla tavalla, minä edelleenkään en nauti lentämisestä yhtään, ja rivakkaan vastatuuleen laskeutuessa kone otti muutaman kunnon ilmakuopan vastaan alas tullessaan. Kääpiöllä kyllä oli lystiä ja hän ilmoittikin sen kaikille kuulijoille kiljumalla ja nauramalla katketakseen joka ilmakuopan kohdalla. Minä puristin istuimen käsinojia rystyset valkoisina ja mietin kuka meidän ruumiit Ruotsista hakee ja toimittaa kotimultiin.

 Arlandan kentällä meillä oli taas pitkä marssi edessä kun kävelimme vitosterminaalista kakkoseen. Kakkosterminaalin turvatarkastuksessa beibin lastenruokapurkit kävivät tiukemmassa tarkastuksessa, mutta ei niitä avattu siinäkään vaan turvatarkastajatar käytti niitä jossain muussa aparaatissa. Tytön tyllerö myös isona likkana käveli itse turvaportista läpi ja sen jälkeen päätti palata takaisin ja lopuksi jäädä halailemaan turvaporttia.. Mutta saatiin se nilkki viimein oikealle puolelle.

Kakkosterminaalissa hilpaisimme suoraan Auroraloungeen. Kiva & viihtyisä paikka jossa on paljon sokkeloita ja rauhallisia nurkkauksia ja hyvää ruokaa. Lautanen kukkuroilleen lihapullia, tyttösen ruokapurkki lämpimäksi henkilökunnan mikrouunissa ja sen jälkeen olikin nappulan vuoro oikaista sohvalla reilun tunnin päiväunet. Ainoa asia mikä saa minut kiertämään tuon loungen tulevaisuudessa kaukaa on äärettömän saastaiset unisex-vessat. Hyi hitto! Ovelta tervehti urean tuoksu ja koppien lattia lainehti. Yäh. Kentältä ostimme vielä m&m sarjasta puuttuvan lelun tyttöselle ja sen jälkeen olimmekin kypsiä kotilennolle.

Minun vatsantoiminnan haasteiden takia emme menneet yökylään Itä-Helsinkiin vaan jäimme yöksi lentokenttähotelliin. Pikaisen illallisen jälkeen koko sakki oli tajuttomana jo iltayhdeksän aikaan ja nukuttiin kuin pienet murmelit aamulla kahdeksaan. Nyt on sitten kellokin käännetty ihan yhdessä yössä - toivottavasti.

Islanti on jännä maa. Upeita, tulivuorten muokkaamia rujoja maisemia ja miellyttäviä ihmisia. Huonosti opastettuja teitä ja piilotettuja nähtävyyksiä. Kallista bensaa ja isorenkaisia autoja. Kyllä siitä maasta jokin ui ihon alle, ehkä se oli se pieni,  kieroutunut twisti, mikä siinä saaressa oli. Aamulla herätessä keli oli mitä mainioin, kaunis maisema hiveli silmää ja ilmassa viipyili pieni rikinkatku - ihan kuin kertomassa siitä, että täällä te todellakin olette luonnon armoilla. Ihmiset olivat sellaisia, etten ollut aivan varma että illistivätkö he turistin selän takana vai olivatko aidosti niin hymyileväisiä. Se voi olla niin, että vielä jonakin kertana me otetaan stop over matkalla jenkkeihin ja käydään katsomassa tuota maata uudestaan, mikäli massiivinen tulivuorenpurkaus ei ole räjäyttänyt koko kolkkaa taivaan tuuliin ennen sitä.

Hotellin takapiha

Tilastotietoa: kolme henkeä, kaksi ja puoli päivää (saapuminen illansuussa, neljä yötä perillä ja lähtö aamutuimaan) käteistä rahaa meni alle 500 euroa. Korttia tuli vingutettua jonkin verran, niiden lasku kyllä tulee perässä. Emme käyneet missään sellaisessa paikassa, etteikö korttimaksaminen olisi ollut mahdollista. Tiet olivat pieniä, hitaita ja ainoastaan Garminin navigaattoreissa on Islannin kartta. Kilometrejä autoon kertyi noin 850 (ennätys! Ikinä ei ole ajettu noin vähän kilometrejä!). Ruokakaupoissa hintataso oli Suomen tasoissa, bensa on kallista - noin kaksi euroa litralta - ja alkoholi on kallista. Tupakkatuotteisiin emme törmänneet matkalla, joten niiden hinnasta tai saatavuudesta en osaa sanoa yhtään mitään. Sininen laguuni oli ylihinnoiteltu kylpyamme ja tuskaa taaperon kanssa mutta ihan kiva kokemus. Yleiset wc:t olivat siistejä (ainakin verrattuna siihen ruåtsin loungeen). Kahvikupponen oli 300-400 kruunua eli reilusta kahdesta reiluun kolmeen euroon. Ravintolahinnat olivat suurin piirtein Suomen kanssa samassa tasossa, oli kallista ja halpaa tarjolla. Yhtään mäkkäriä emme matkalla nähneet. Hotellimme Natura oli hyvällä paikalla autolla liikkumisen kannalta, kotimaan lentokentän kupeessa. Koska kyseessä on pienen pieni kenttä, lentomelua tuli muutaman kerran päivän aikana ja se ajoitti klo 7-21 eli öisin kentän olemassaoloa ei huomannut.

Garminin navigaattoriin saa tallennettua ajolokin. Tässä meidän syheröt hotellin parkkipaikalta.. Hieman on tullut ympyrää pyörittyä.

Pas-Kat kiittää ja kuittaa ja lähtee kotia päin. Huomenna on suuri ja pelottava päivä; kardiologi tutkii pienen tytön sydämen ja antaa tuomionsa leikkaustarpeesta. Nyt saa alkaa jännittämään sitä ihan olan takaa.

Mörri möykky se sateessa ajelee

Se oli sitten toimintapäivä.

Aamulla klo 8.15 meidät noudettiin hotellin pihalta valassafarille. Olihan se riemukasta kantaa kiemurtelevaa ja äärimmäisen kärtyistä kakaraa turisteja puolillaan olevaan laivaan. Sen jälkeen hiki päässä painittiin hänelle (ja itselle) lämpöhaalari päälle ja nappulalle vielä kaiken kukkuraksi pelastusliivitkin - palautetta tuli sitten koko hyttikunnalle kerralla. Eikä lie mikään ihme, että hetken kuluttua me olimme ainoat alakerran salonkiin jääneet asiakkaat ja muut kirmasivat pihalle nauttimaan dieselkoneiden jylinästä ja kalan hajusta ennemmin kuin meidän pää punaisena karjuvan kakaran huudosta.

Kahden aikuisen aamiainen & lounas. Kahvia ja pähkinöitä

Beibi onneksi tuupertui myöhästyneille päiväunosilleen jo menomatkalla ja vuoron perään saimme bongailla valaskaloja laivan yläkannelta toisen vahtiessa ettei nappula lähde harhailemaan minnekään. Valaita näkyi, komeita pyrstöjä ja eviä - eli retki oli onnistunut. Lisäksi saimme tiukan tietopaketin valaan metsästyksestä ja siitä syystä perun kaiken sanomani eilisestä ravintolasta: älkää menkö sinne, siellä on tarjolla valaan lihaa. Omalta kohdalta asia on jo myöhäistä korjata, mutta emme kuiten kumpikaan syöneet valasta joten eettisyys on puoleksi kuosissa.

Valasretkueen jälkeen kävimme hotellilla tankkaamassa nappulan pyöreäksi ja lähdimme käymään pikkuriikkisellä iltapäiväajelulla. Ideana oli ajaa Vikin kaupunkiin ja käydä bongaamassa Katla-tulivuori. Ihan sinne asti emme ajaneet koska säiden haltija ei ollut suosiollinen, tiet eivät ole mitään kovin nopeita ajettavia ja olisimme joutuneet palaamaan samaa reittiä takaisin.

Maisemareitti huonossa säässä

Peloittava ja iso Hekla

 Siispä teimme u-käännöksen ja singahdimme jo eilen ohitettuun nähtävyyteen, paikkaan jossa mannerlaatat hiljalleen erkanevat toisistaan. Thingvellrinin kansallispuistossa - kirjoitetaan ihmeellisellä, p:n näköisellä kirjaimella. Onhan se haljua ajatella, että jalkojen alla Euroopan ja Amerikan mannerlaatat hiljalleen liikkuvat ja mistä kohdasta tahansa voi perhosen siiveniskun seurauksena lähteä isompi rysäys liikkeelle.  Mutta kahvi oli hyvää alueen infopisteessä ja he lämmittivät nappulalle ruokapurkin syöntikelpoiseksi =) Ja hengissä selvittiin poiskin.

Thingvellrinin jälkeen seikkailimme pikkuteitä pitkin ja poikin ja auton kunnosta päätellen eksyimme sorateillekin. Meillä on tämän hotellin parkkipaikan ryöttynein auto tuossa pihalla. Paluumatkalla oli aikaa ihmetellä hieman paikallista ajokulttuuria ja muutakin. Natiivit ovat todella laiskoja vilkun käyttäjiä, se on kytketty rattiin tai kokonaan pois päältä ja aiheuttaa harmaita hiuksia silloin kun yritetään kääntyä risteyksestä vasemmalle. Maastureitahan täällä on varmaan 80% autokannasta ja järkeään niissä on julman kokoiset renkaat - eli kaikki ovat seikkailukuljettajia. Sinällään ihme, ettei tästä maasta ole kuuluisia rallikuskeja koska maisemat ja tiet antaisivat siihen harrastukseen kaikki mahdollisuudet. Teiden varsilla on vähän levähdyspaikkoja mutta joka paikassa kukkii lupiineja, köyhän maaperän merkki. Islantilaiset näemmä rakastavat liikenneympyröitä, niitä on lykätty lähes joka paikkaan. Jo pelkästään poistuminen Reykjavikista vaatii varmaan yli 20 liikenneympyrästä ajamisen. Radiossa soitetaan paljon euroviisukappaleita, tosin Suomen laulua en ole kuullut kertaakaan joten heidän musiikkimakunsa on hieman kyseenalainen (eikä tosin voittajalauluakaan ole kuulunut..)

Illan ja loman päätteeksi kävimme alakerran ravintolassa syömässä Satt-ravintolassa. Hyvää oli ja täyttävää eikä lammasta tunnistanut lampaaksi laisinkaan niin hyvin se oli valmistettu. Sitten pakattiin matkalaukut ja laitettiin tytär nukkumaan ja pakattiin laukut uudestaan ja ihmeteltiin, miten kymmenkunta uutta t-paitaa voi painaa niin järjettömän paljon..

Turisteja täällä on todella paljon tai sitten me olemme vaan sellaisia massojen sivulla kulkevia. Amerikkalaisia ja itämaisia ryhmiä on molempia pilvin pimein. Myös suomalaiset ja ruotsalaiset ovat selkeästi kuuluvat ryhmät. Minkäänlaisia turisteille suunnattuja lomakyliä tai asuntokauppaa ei katukuvassa näy. Sitten kun minusta tulee Islannin diktaattorin alan saman tien rakennuttamaan massiivisia lomakyläkomplekseja rantoihin ja kauppaan ne rikkaille jenkeille. Samalla tietty aloitan myös Norja-Islanti -tax free-shoppailumatkat ja kuljetan suomalaisia ja venäläisiä bussilla Kittilän Kentältä Narvikiin tai Tromsaan Norjaan ja sieltä laivalla Islantiin parantamaan tämän kauniin maan kansantaloutta.

Tietysti tälle on vaihtoehtona se, että Raahe julistautuu EU:n ulkopuoliseksi alueeksi ja aloittaa tax free -kaupanteon ihan urakalla. Oulu on jo menetetty Arinalle ja meidän yhteinen kauppa todennäköisesti nostaisi ensin hintoja sen 24 prosenttia ennen kuin aloittaisi "alennusmyynnit".

Netistä katsellessa tarinoita tästä maasta olen moneen otteeseen törmännyt juttuihin peikoista ja haltioista. Niitä ei kuitenkaan katukuvassa näy mitenkään, eli jälleen kerran olisi markkinoinnin paikka avoinna. Esim Norjassa nuo peikkojuttuset on otettu mukaan moneen paikkaan ja turistit osaa yhdistää tietyn näköiset peikot Norjaan. Mahdollisuuksia täällä olisi siinäkin suhteessa vaikka mihin. Matkamuistomyymälöissä on tietysti erilaisia mörrimöykkyjä pilvin pimein, mutta se yhdistävä tekijä puuttuu. Toinen ennakkokäsitysten vastainen asia on maan miesten komeus. Jostain syystä olin saanut päähänpinttymän siitä, että islantilaiset miehet ovat pitkiä vaaleita viikinkejä. Ei muuten ole. Katukuvassa alkuperäiskieltä puhuvat muistuttavat hyvin paljon Taru sormusten herrasta -leffojen Gimliä. On punaista ja ruskeaa karvaa naamassa ja pitkiä miehiä on harvassa.

Minä en ole aivan varma, mitä mieltä olen tästä maasta. Tämä on jotenkin vaikea käsittää ihan paikan päällä ollessa. Vaikka olen Islannissa ensimmäistä kertaa, tämä tuntuu jotenkin etäisesti tutulta. Ehkä kotona huomaan rakastuneeni ihan täyttä tähän paikkaan ja halajan tänne lopun ikääni uudestaan tai sitten en. Neljän tunnin päästä pitäisi herätä ja lähteä kotia päin, sittenhän se nähdään että jäikö sydän jälkeen. Huominen hirvittää ihan toden teolla. Herätys on kahden jälkeen, kentällä pitäisi olla kolme tuntia ennen lähtöä koska Keflavik on auttamattomasti liian pieni nykyisiin liikennemääriin. Auto pitäisi palauttaa takaisin tuhannen kauas kentästä, matkatavarat painaa satoja kiloja ja Suomessa ollaan vasta illalla. Eli voipi olla että nuori vihainen nainen karjuu itsensä Islannista Ruotsin kautta Itäiseen Helsinkiin ja vanhemmat seuraavat voimattomina vieressä.

Akrenes - pidätetään hengitystä

Reykjavikin aamu oli jo kirkastunut kun heräsimme kollegan tekstiviestiin klo 05.29.. Kiitos vaan todella paljon kun unohdit meidän loman, tämän varmasti kostan jonakin kauniina aamuyön tuntina.

Vahinko oli jo tapahtunut, joten jälleen kerran trio oli autolla liikenteessä ennen muita turistilaumoja. Lähdimme fiksuina harjoittelemaan reittiä lounaspaikkaan, jotta välttäisimme viime hetken paniikin. Eikä muuten ollut mikään kakunpalanen se ravintolan löytäminen - ei laisinkaan. Ensin yritimme autolla ja kun paikkaa ei löytynyt niin jätimme auton sataman parkkiin ja jalkauduimme vieraan kaupungin kaduille Navigaattorin iloisesti kilkattaessa taskussa. Navigaattori ei löytänyt, minun iphone ei löytänyt eikä missään näkynyt pienintä vilaustakaan oikeasta osoitteesta tai ravintolan nimestä. Kunnes sitten huomasimme yhden talon sisäpihan portissa pienen taotun logon, joka kertoi ravintolan sijainnin. Grillmarkadurinn näillä tutuimmilla kirjaimilla.

Koska tavoite oli saavutettu, meillä aikaa reilut pari tuntia eikä nappula ollut vielä malttanut ottaa kauneusuniaan, lähdimme ajelemaan Reykjavikista pohjoiseen.

Tavoitteena oli käydä kääntymässä Borgarnesin kaupungissa ja huristella samaa reittiä takaisin, mutta jostain syystä löysimme itsemme Akrenesin kylän (tai kaupungin) rannasta aika läheltä paikan nähtävyyttä, komeaa majakkaa. Mutta emme päässeet yhtään lähemmäs majakkaa, koska samalla hetkellä kun nousimme autosta romanttisen rantanojailun ja valokuvaamisen sijasta tilalle vyöryi aivan sanoinkuvaamaton mädänneen kalan löyhkä. Ilmeisesti sitten olimme jonkun kalanjalostamon jäteastioiden vieressä. Siinä romantiikka unohtui kun kaasutimme paikalta ja yritimme pidätellä hengitystä mahdollisimman pitkään. Suunnistimme takaisin kylille ja syömähommiin.

Jos ikinä näet tämän maiseman auton ikkunasta - pakene!!! 

Tuossa Akrenes-Reykjavik -välillä on pitkä tunneli jonka tullimaksu on 1000kruunua - eli yksi viidesosa yksikköä. Tunnelilla on mittaa kuusi kilometriä ja se käy syvimmillään 165 metriä merenpinnan alapuolella. Ihan varmasti sellaisille ihmisille, jotka ihastelevat ahtaaseen ja syviin paikkoihin survottuja putkia kokemus on hieno - mutta meille terveille ei.. Jotenkin tuntuu aika haljulta olla julmettujen vesimassojen alla maanjäristysherkässä maassa. Mutta hengissä selvittiin ja se on tärkeintä. (ja ps. jälkeenpäin netistä tietoa etsiessäni löysin infon, että tuo tunneli on rankattu turvatutkimuksissa todella huonoksi. Hiphei)

Päivän kohokohdaksi muodostui lounas. Grillmarkadurinn (The Grill Market) on arvostettu Tripadvisorilla Reykjavikin toiseksi parhaaksi ravintolaksi ja Paz teki sinne eilen pöytävarauksen lounaalle. Nimen ja puolison syöntitaipumusten perusteella odotin jotain mättösyöntipaikkaa jossa annokset tarjoillaan pöytiin ämpäreissä ja pöytärivien päässä on ketsuppi- ja sinappipumput. Hieman meni huti se arvaus: ravintola itsessään oli hyvällä maulla sisustettu keidas, ruoka oli niin hyvää että joka suupalan jälkeen teki mieli juosta onnesta seinään ja palvelu oli loistavaa! Koska matkustamme hieman ruokarajoittuneen juniorin kanssa, henkilökunta näki oikeasti vaivaa saadakseen hänetkin viihtymään. Ensin nappulalle kannettiin pikkuämpärillinen (siinä osassa arvaukseni osui oikeaan) ranskalaisia ja kun kääpiö heitteli perunat lattialle ja alkoi huutelemaan ämpäriin, ihana tarjoilijatar toi beibille appelsiinilohkoja, mustikoita ja mansikoita. Yritäppä siinä sitten keskittyä omaan, tajunnan räjäyttävään ruokaan, kun tekisi mieli käydä kyynel silmässä ja pala kurkussa halaamassa vähän jokaista ihmistä kokista kanssa-asiakkaaseen. Mutta tuo ravintola on sellainen, jonka muistoa vaalin vielä vuosikaudet ja jonka vuoksi kenen tahansa kannattaisi matkustaa Islantiin! Suosittelen täydellä äänellä. (Rehti-kauppiaan suorat sanat)

 Ravintola on tuon beigen talon sisäpihalla näkyvä punainen rakennus. Eli haastetta löytämiseen riittää

Ruokailun jälkeen vetäydyimme hetkeksi aikaa hotellille välikuolemaan ja valmistautumaan ehtoon rientoihin. Ennen huoneeseen menemistä varasin meille huomiselle valassafarin - noutaja tulee aamulla klo 08.15 hakemaan meidät hotellilta ja seikkailu alkaa sillä hetkellä. Huomenna on viimeinen päivä täällä ja yritämme saada siihen mahtumaan myös ajelun eteläiseen Islantiin ja Katla-tulivuoren. Tietysti nämä molemmat aktiviteetit toteutetaan perjantaina 13. päivänä.. Eli jos meistä ei kuulu tämän jälkeen, niin se oli kalenterin vika.

Kun nappula oli kutitellut kakkiaista reilun tunnin ajan ja me vanhemmat saatu suurimmat ruokaähkyt sulateltua lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Jätimme auton taas sataman parkkiin (isoa kirpputoria vastapäätä, maksulliset paikat klo 10-18 ja satasen kolikolla sai puoli tuntia parkkiaikaa.) Teimme pikkuriikkisen, noin kymmenen kilometrin kävelyretken kaupungissa. Kävimme ihastelemassa Hallgrimskirkjaa - vaikuttavan näköinen betonirakennusta - sekä ulkoa että sisältä. Sisältä kirkko on luterilaiseen tyyliin riisuttu kaikesta turhasta ja kaikupohjaa riitti siihen, kun beibi isoon ääneen esitti itse sanoittamansa ja säveltämänsä "Laila löi Leilaa ja Leila löi Lailaa"-mölinänsä houkutellen mukaan vielä yhden nappisilmäisen turistipojankin.. Niskat punaisina ja lehterit raikuen me poistuimme Herran huoneesta ja siirryimme ulkotiloihin valokuvaamaan kirkkoa.

Tänään kävimme myös ensimmäistä kertaa paikallisessa Alkossa ja siellä hintaeroa Suomeen on. Ruokakaupoissa täällä ei ole keskiolutta (tai mitään muutakaan alkoholia sisältävää) myynnissä, kaikki alkoholikauppa on keskittynyt Vinbudineihin. Ostin sixpackin paikallista Gull-olutta (pitäis sanoa gullia) ja matkamuistotölkkisarjan ja ne maksoivat lähes yhden yksikön eli viisi tuhatta kruunua. On kallista. Se ero ruokakaupoissa myös on Suomeen, ettei missään niissä ole laisinkaan näkyvillä savukkeita. En ole vielä saanut selville, mistä paikalliset ostaa tupakkansa ja mitä lainsäädäntö sanoo siitä, mutta aikaahan meillä on ottaa siitä selvää.

 Aiemmin olemme käyneet ruokaostoksilla Hagkaup-ketjun myymälöissä koska ne ovat lähimpinä supermarketeita näillä leveysasteilla. Tänään sitten poikkesimme Bonus-ketjun myymälään jonka logossa komeilee iloinen porsas ja pihalla mainostetaan Ali-merkkistä kinkkua ja pekonia =)  Paz oli todella, todella, todella iloisesti yllättynyt törmätessään Euroshopperin (energiajuomaa on täällä myös pikkutölkeissä) ja DanSukkerin tuotteisiin. Ollaanhan me oltu jo kohta kaksi vuorokautta pois kotikulmilta, kyllä siinä ajassa ehtii alkaa ikävöimään sirkku-palasokeria ja vaaleaa siirappia. Bonus on selvästi halpakauppaketju Hagkaupiin verrattuna. Lidliä tällä matkalla ei ole tullut vielä vastaan. Ruokakaupoissa arvonlisävero on seitsemän prosenttia, eikä ruoan hinta mielestäni eroa juurikaan Suomen hinnoista. Ehkä tämä kuva sikakalliina paikkana on lähtenyt jenkkien hinnoista, niihin verrattuna muualla maailmassa kaikki on kallista.

Nyt, kellon tullessa yhdeksän illalla, olemme ihan kypsiä nukkumaan koko sakki. Lastenosasto on kuorsannut jo tunnin ajan eikä meillä vanhuksillakaan tajunnan menettäminen ole enää kaukana. Ensi yöksi osaan laittaa puhelimen äänettömälle, toista kertaa mua ei kollegat herätä.

Yksinkertainen valuuttamuunnin

Voi sen tähden että maailmassa on hienoja kolkkia! Tänään aamulla Fordi lähti kuljettamaan meitä kohti eteläistä Islantia ja sen ihmeitä. Päästelimme valtatietä numero yksi Selfossiin asti ja sieltä pikkuteitä pitkin uskomattoman hienoissa maisemissa (ja säässä!) takapenkkiläisen kuorsatessa Gullfossin putouksille ja Geysireille. Molemmat paikat olivat hienoja ja huonosti viitoitettuja - mutta Garminin navigaattori löytää piilotetutkin paikat vaikka sen suomenkielinen selostus on kökköä. Meillä kävi kerrankin hyvä munkki ajoituksen suhteen, koska molemmissa paikoissa olimme aluksi ihan omalla porukalla ennen kuin isot turistimassat vyöryivät perään ja saimme lähtiessä pujotella turistibussien viidakossa.

Gullfossin putous

Pärskähtelevä geysir tuossa taustalla, mutta tämä luukku oli aika kolhon näköinen - syvyyttä ei ollut merkitty

Gulfossin putoukset vetivät komeudessa vertaa Niagaralle ja Geysir-paikka oli hieno kans. En tiedä, onko tämä oli se maan kuuluisin geysir (kirjoittajan jälkihuomautus: on se!) - mutta muutaman kerran sain purskahduksen videoitua ja parisataa muuta sai tyttären laulelua/mölinää muistikorteilleen.. Keharimatkat jyrää :) Putouksilla ollut matkamuistomyymälä/ravintola ei ulkokuoreltaan eronnut mitenkään kaupunginvarikosta joten hieman aroin askelin astelimme sisälle. Islantilaiseen tyyliin palvelu oli huippuluokkaa ja ostimme sieltä kevyen lounaan lisäksi muutaman t-paidan ja matkamuistosälää. Taidettiin me nähdä etäältä peloittava tulivuori Heklakin.

Sisämaan turneen jälkeen kävimme kokeilemassa Visan kestävyyttä ostoskeskuksessa - ruokakauppaahan ei voi missään tapauksessa ikinä ohittaa ilman että pistäytyy sisälle ja käy vertailemassa valikoimia ja hintoja ja sama koskee tietysti vaatekauppaa, lastenvaatekauppaa, kenkäkauppaa ja mitä tahansa mielenkiintoiselta näyttävää kauppaa.

Yhden ostarin pihalle oli leiriintynyt kolmatta asuntovaunua.

 Tämä on jännä maa. Ihan kuin Norjan ja USA:n serkku - jenkkien pikaruokaketjut on täällä samoin kuin iso osa ruokakauppojen valikoimista on tuttuja rapakon takaa. Maisemat ja kieli on sitten Norjan kanssa samaa sukua. Ihmiset puhuvat hyvää englantia ja ovat ystävällisiä mutta eivät niin ylitsevuotavaisen ystävällisiä kuin Amerikkalaiset. Kieli muistuttaa hyvin paljon saamea, jotkut asiat ymmärtää automaattisesti mutta osa kirjaimista on aivan mahdottomia. Autokanta on hyvinkin maasturi-painotteista ja järjestään joko harmaata tai sinistä.

Hintojen tulkitseminen on minun matikkapäällä mahdotonta. Olen oppinut että tuo viidentonnin seteli on sellainen perusyksikkö, se menee vaatekaupassa ja ruokakaupassa. Ja jos joku maksaa enemmän, niin sitten turvaudutaan Visaan tai tyrmätään ostos liian kalliina. Bensan hinta on korkea jos olemme oikein ymmärtäneet. Otetaan tähänkin vertailuun taas mukaan se viistonninen. Eli litrahinta on noin kaksi ja puolisataa yksikköä. Eli kymmenen litraa on kaksituhattaviisisataa ja kaksikymmentä litraa on se meidän perusyksikkö eli viisi tonnia. Tällä matikkapäällä olemme päätelleet että perusyksikkö kattaa kassillisen ruokaa tai kaksi t-paitaa ja pikkusälää päälle tai parikymmentä litraa bensaa.

Nuoriso-osaston päivä on kulkenut samaan tahtiin meidän kanssa. Ruokaa tasaisin välein ja vessakäyntejä aina kun mahdollista. Reklamaatioita on aiheuttanut mm. se, että isä leiriytyi ipadin kanssa vessaan eikä beibi päässyt sinne perässä vaatimaan muumilaulua tai kakkiaispeliä.

Koska ilta on aina Loistavien Ideoiden aikaa, sain (taas) tänään yhden sellaisen ja vähän vaille kuusi illalla (eli vähän vaille yhdeksän meidän sisäisen kellon mukaan) me lähdettiin uimaan! Eikä mihin tahansa lammikkoon vaan suoraan sinne suurimmalle ja kauneimmalle Siniseen Laguuniin. Kääpiö oli pahalla tuulella ja väsynyt jo lähtiessä, mutta kyllä se iloksi muuttui kun nappula upotettiin veteen lillumaan pelastusliiveissään. Sisäänpääsy laguuniin on sikakallis-törkeä-aivan järjetön kokoon nähden, mutta jos natiivit on nähneet paljon vaivaa tehdäkseen meille turisteille jotain kivaa niin täytyyhän sitä käydä kokeilemassa.

Netistä kaivettu kuva sinisestä laguunista

Toinen netistä kaivettu kuva

www.bluelagoon.com


Laguunin vesi oli kuumaa ja valkoista ja pohja oli jonkun rakeen peitossa mutta kivaa oli, koko tunnin ajan. Altaaseen pääseminen aiheutti hieman närää ja hammastenkiristystä koska nappulaa on siunattu natsimutsilla joka ei päästä häntä a) heti b) vaatteet päällä c) NYT HETI sinne perkeleen veteen tai MINÄ SUUTUN JA PAHASTI! Mutta tilanne rauhoittui todellakin samalla hetkellä kun lämmin vesi alkoi hyväilemään jälkikasvun varpaita.

Hieman kateudesta vihreinä katselimme kuinka muut nautiskelivat rauhallisesta lillumisesta ja osa otti rentoutta virvokkeiden kera ihanassa Islannin illassa. Meillä oli kaksissa miehin piteleminen siinä viidentoista kilon perämoottorissa joka pärski, potki ja nieli suolaista vettä. Mutta varmasti käymisen arvoinen paikka jos mukana ei ole uhmaikäistä ja kyllä tuonkin kohteen kohdalla aika kullannee jossain vaiheessa muistot ja mieleen jää vain tyttösen onnellinen ilme ja lystinpito (meidän kustannuksella). Poistuminen kylpylästä meni yhtä äänekkäästi kuin tuleminenkin siihen saakka kun uhrasin puhelimeni raivottarelle ja sain hänet keskittymään muuhunkin kuin huutamiseen ja kaiken toiminnan vastustamiseen.

Yksi juttu kiinnitti tänään huomion. Täällä on todella vähän mainoksia teiden varsilla. Tietysti nuo valtakunnan suurimmille nähtävyyksillekin opastavat merkinnät ovat heikohkoja, mutta markkinointia ei juurikaan näy.

 Me emme tosin tule uudistamaan Islannin mainosgenreä vaan jos jostain kohtalon oikusta joskus tänne päätyisimme, meistä tulisi täälläkin hotellinpitäjiä. Mutta ei minkä tahansa hotellin, vaan sellaisen hiljaisuuden retriitti -tyyppisen hotellin. Rakennettais se jonnekin syrjään keskelle laavakenttää, huoneet olisivat karuja kahden hengen kamareita, hinta olisi edullinen yötä kohden - mutta - huoneissa ei olisi tv:tä eikä radioita eikä wlania. Ainoa mukavuus joka niistä löytyisi olisi vaatekaapin kokoinen minibaari ja respasta vois saada tiskin alta vähän vajaan korttipakan (josta ässät olisi hukattu jo aikoja sitten). Siinäpä äkkiä napsahtaisi katteet kuntoon kun vieraat tekemisen puutteessa tyhjentäisivät viinakaapin ja sen jälkeen ne ei olis ajokunnossa päiväkausiin joten sikakalliita aamupalojakin menisi pilvin pimein. Jälleen kerran voisin jo kotata sen miljoonani jonka tälläkin idealla tulen saamaan (sitten kun on aikaa toteuttaa näitä kuolemattomia oivalluksia).

Kello on puoli kymmenen paikallista aikaa, nappula on hiljentynyt yksiössään ja vanhempien oma aika on alkanut. Molemmat on niin rättipoikkikuittijaväsyneitä että sovittiin, ettei tänään enää puhuta toisillemme koska yksikin väärä sana voisi saada aikaan Katlan purkautumista vastaavan riidan.

Ehkä lasillinen valkoviiniä. Tai kaksi.

Huomiselle varasimme pöydän tripadvisorin mukaan kehutusta ravintolasta. Muutenkin huomenna on tarkoitus tutustua tähän Reykjavikiin tarkemmin ja ihmetellä, mitä kaikkea kivaa Islannin pääkaupunki on niellyt.

McGyver nuorempi ja vanhempi

Eilinen päivä palautti taas mielen sen, minkä takia me ei olla vuosikausiin ajettu tuota reilua viittäsataa kilometriä Helsinkiin. On se vaan tuskallista hieroa seitsemän tuntia rekkojen ja idioottien seassa valtakunnan pääväylällä. Moderni teknologia piti takapenkin tyytyväisenä siihen saakka kun akku loppui ja Teletapit jäi jännään paikkaan kesken.

Pakkaaminen jäi ihan liian viime tinkaan ja meillä vastusti joka ainoa mahdollinen asia töissä ja sen ulkopuolella ennen lähtöä. Mutta reissuun lähdettiin koska nappula on terve ja meillä on vapaata. Matkalaukuista tosin voi löytyä vielä vaikka ja mitä jännää, sen verran kiireessä ne kasaan laitoin.. Männä viikolla kävin sijoittamassa 25 euroa nappulan kelluntaliiveihin ja, toisten vahingosta viisastuneena, ostin sellaiset jotka kääntävät lapsen automaattisesti selälleen vedessä. Kyllä nyt kelpaa ilakoida ja pulikoida.

Helsinki itsessään esitteli kaunista itäpuoltaan vieraanvaraisen isäntäväen muodossa. Nyt on peloteltu pientä tyttöstä ja ihasteltu koiravauvaa. Aamulla heräsimme paljon ennen kukkoa ja - navigaattorista huolimatta - löysimme lentoparkkiin. Siitä kentälle, turvatarkastukseen ja loungeen hetkeksi hengähtämään ennen ensimmäistä välietappia. Tunnin lento Tukholmaan meni vanhan kaavan mukaan, ensin nuoriso-osastoa vähän korpeaa kaikki ja sitten ei maltettaisi tulla maahan laisinkaan. Apuna ilmassa pysymiseen on tietysti ipad ja kikattava kakkiainen -peli.

Arlandan kentällä söimme vähän, kävelimme paljon. Oli muuten kohtalaisen pitkä kävely kun kone laskeutui 2-terminaaliin ja tämä Icelandairin lento lähtee 5-terminaalista.. Ja ensin tietty piti ulkoistaa itsensä muiden matkalaisten kanssa ja vitosessa käydä uudelleen turvatarkastuksessa jne. Helsinki-Vantaalta ostettu pillimehu pääsi turvatarkastuksesta läpi ja - jälleen kerran lapsiperheiden kohtelu on muualla ystävällisempää - tuloportin vierestä napatut lentokentän kevyet rattaat beibille kulkivat myös mukana koko ajan turvaporteista ja terminaaleista toiseen.

Tukholman pitkän odottelun lopuksi vetäydyimme Diners clubin loungeen.  Vaikka lysti jonkun verran maksoikin, niin siellä oli tarpeeksi rauhallista siihen, että vedimme kaksi nojatuolia yhteen ja räppänä nukkui McGyverin hengessä rakennetussa matkavuoteessa päiväunet.

Islannin lentokin meni ilman yllätyksiä. Ainoa mielenkiintoinen asia oli käytävän toisella puolella istunut herrasmies joka nykäisi ihan vanhanaikaiset kaatuilukännit lennon aikana. Ensin neljä tai kuusi minipulloa konjakkia, sen jälkeen olikin vuorossa lentoemojen tax free -kärryjen ostaminen ihan tyhjäksi (kuinkahan monta hajuvettä yksi vaimo tarvitseekaan?) pari pikkupulloa lisää ja lopuksi vielä laskuvaiheessa oluen kippaaminen vieruskaverinsa (kiinalainen nainen) syliin..

Icelandair on lapsiystävällinen lentoyhtiö, se on nyt virallisesti tarkistettu ja hyväksi havaittu. Nappula sai heti sisään mennessämme puuhapussin (värikynät, pari hienoa postikorttia väritettäväksi, lentokäytöskirjasen ja kuulokkeet) samoin heti nousun jälkeen beibille tuotiin ruokaboxi josta olisi näppärä äiti (jos sellainen olisi) askarrellutpaskarrellut turvemajan asukkaineen. Ruokapaketissa oli banaani, vaniljaskyrriä, aivan ihana, postimerkin kokoinen rusinapaketti ja appelsiinimehu. Illan kähmässä löydettiin paikallisesta ruokakaupasta samanlaisia rusinapaketteja ja pakkohan niitä oli ostaa. =)

Vaihdoin Helsingin kentällä rahaa euroista Islannin kruunuiksi. Viidelläsadalla eurolla sai kuusikymmentä tuhatta kruunua. Vaihtopaikassa ei ollut kuin viidentonnin seteleitä, joten kun kyselin tarkkaa arvoa yhdelle sellaiselle, kassahenkilö huokaisi että se on jotain neljänkympin ja kahdeksankympin väliin..

Ensimmäinen kosketus Islannin maaperälle ei ollut täynnä taikaa. Me ollaan näemmä säästetty isolla ässällä - eikä autovuokraamo suinkaan sijainnut tuloaulassa vaan perkele aika älyttömän kaukana koko rakennuksesta ja me painettiin vesisateessa väsyneen tytön, matkarattaiden, kolmen matkalaukun ja kahden käsimatkatavarakassin kanssa pitkin ja poikin Islannin aroja ja teitä. Ai että se tuntuu luissa ja parisuhteissa kun kaksi kantaa tavaraa enemmän kuin oman painonsa verran.

Jännä oli kuiten se, että kolmenkymmenen kilometrin matkalla kentältä tänne kaupunkiin ehti luontoäitee näyttämään aika monenlaista puolta itsestään, hetkittäin paistoi aurinko ja minuutin päästä sai vinkkareita heittää turbovaihteelle kun vettä tuli kuin Esterin ahterista. Maisema on karua, se täytyy myöntää. Mutta vielä tänään emme ehtineet hurmaantua siitä kun perustarpeet piti täyttää ensin: ruokaa kupuun ja tyttö hampaidenpesun kautta nukkumaan.

 Sissi sinnitteli puoli yhdeksään paikallista aikaa - eli puoli kahteentoista omaa aikaansa ja se on paljon se. Illalla etsittiin käsiimme yksi ruokakauppa ja käytiin pikakurssilla Islantilaiseen kauppakulttuuriin, eipä tuo pahemmin eroa meikäläisestä. Keskiolutta ei kaupassa ollut, mutta hintataso ei räjäyttänyt tajuntaa mitenkään suuntaan tai toiseen. Eli tänään on todistettu kaksi klisheetä mitättömiksi: a) Islanti ei ole kylmä paikka. b) Islanti ei ole käsittämättömän kallis paikka. Varmasti tämä tuntuisi hemmetin kalliilta jos olisi lähtenyt bailaamaan viikoksi - kahdeksi tai jos eläisi 10 euron päiväbudjetilla. Mutta me ei.

Huomenna lähdetään hybridi-Fordin kanssa tutustumaan vähän paremmin näihin maisemiin. Nyt on päästävä nukkumaan jotta voi olla valmiina jos kupeittemme hedelmä päättää herätä kello 03.00 paikallista aikaa..