Mörri möykky se sateessa ajelee

Se oli sitten toimintapäivä.

Aamulla klo 8.15 meidät noudettiin hotellin pihalta valassafarille. Olihan se riemukasta kantaa kiemurtelevaa ja äärimmäisen kärtyistä kakaraa turisteja puolillaan olevaan laivaan. Sen jälkeen hiki päässä painittiin hänelle (ja itselle) lämpöhaalari päälle ja nappulalle vielä kaiken kukkuraksi pelastusliivitkin - palautetta tuli sitten koko hyttikunnalle kerralla. Eikä lie mikään ihme, että hetken kuluttua me olimme ainoat alakerran salonkiin jääneet asiakkaat ja muut kirmasivat pihalle nauttimaan dieselkoneiden jylinästä ja kalan hajusta ennemmin kuin meidän pää punaisena karjuvan kakaran huudosta.

Kahden aikuisen aamiainen & lounas. Kahvia ja pähkinöitä

Beibi onneksi tuupertui myöhästyneille päiväunosilleen jo menomatkalla ja vuoron perään saimme bongailla valaskaloja laivan yläkannelta toisen vahtiessa ettei nappula lähde harhailemaan minnekään. Valaita näkyi, komeita pyrstöjä ja eviä - eli retki oli onnistunut. Lisäksi saimme tiukan tietopaketin valaan metsästyksestä ja siitä syystä perun kaiken sanomani eilisestä ravintolasta: älkää menkö sinne, siellä on tarjolla valaan lihaa. Omalta kohdalta asia on jo myöhäistä korjata, mutta emme kuiten kumpikaan syöneet valasta joten eettisyys on puoleksi kuosissa.

Valasretkueen jälkeen kävimme hotellilla tankkaamassa nappulan pyöreäksi ja lähdimme käymään pikkuriikkisellä iltapäiväajelulla. Ideana oli ajaa Vikin kaupunkiin ja käydä bongaamassa Katla-tulivuori. Ihan sinne asti emme ajaneet koska säiden haltija ei ollut suosiollinen, tiet eivät ole mitään kovin nopeita ajettavia ja olisimme joutuneet palaamaan samaa reittiä takaisin.

Maisemareitti huonossa säässä

Peloittava ja iso Hekla

 Siispä teimme u-käännöksen ja singahdimme jo eilen ohitettuun nähtävyyteen, paikkaan jossa mannerlaatat hiljalleen erkanevat toisistaan. Thingvellrinin kansallispuistossa - kirjoitetaan ihmeellisellä, p:n näköisellä kirjaimella. Onhan se haljua ajatella, että jalkojen alla Euroopan ja Amerikan mannerlaatat hiljalleen liikkuvat ja mistä kohdasta tahansa voi perhosen siiveniskun seurauksena lähteä isompi rysäys liikkeelle.  Mutta kahvi oli hyvää alueen infopisteessä ja he lämmittivät nappulalle ruokapurkin syöntikelpoiseksi =) Ja hengissä selvittiin poiskin.

Thingvellrinin jälkeen seikkailimme pikkuteitä pitkin ja poikin ja auton kunnosta päätellen eksyimme sorateillekin. Meillä on tämän hotellin parkkipaikan ryöttynein auto tuossa pihalla. Paluumatkalla oli aikaa ihmetellä hieman paikallista ajokulttuuria ja muutakin. Natiivit ovat todella laiskoja vilkun käyttäjiä, se on kytketty rattiin tai kokonaan pois päältä ja aiheuttaa harmaita hiuksia silloin kun yritetään kääntyä risteyksestä vasemmalle. Maastureitahan täällä on varmaan 80% autokannasta ja järkeään niissä on julman kokoiset renkaat - eli kaikki ovat seikkailukuljettajia. Sinällään ihme, ettei tästä maasta ole kuuluisia rallikuskeja koska maisemat ja tiet antaisivat siihen harrastukseen kaikki mahdollisuudet. Teiden varsilla on vähän levähdyspaikkoja mutta joka paikassa kukkii lupiineja, köyhän maaperän merkki. Islantilaiset näemmä rakastavat liikenneympyröitä, niitä on lykätty lähes joka paikkaan. Jo pelkästään poistuminen Reykjavikista vaatii varmaan yli 20 liikenneympyrästä ajamisen. Radiossa soitetaan paljon euroviisukappaleita, tosin Suomen laulua en ole kuullut kertaakaan joten heidän musiikkimakunsa on hieman kyseenalainen (eikä tosin voittajalauluakaan ole kuulunut..)

Illan ja loman päätteeksi kävimme alakerran ravintolassa syömässä Satt-ravintolassa. Hyvää oli ja täyttävää eikä lammasta tunnistanut lampaaksi laisinkaan niin hyvin se oli valmistettu. Sitten pakattiin matkalaukut ja laitettiin tytär nukkumaan ja pakattiin laukut uudestaan ja ihmeteltiin, miten kymmenkunta uutta t-paitaa voi painaa niin järjettömän paljon..

Turisteja täällä on todella paljon tai sitten me olemme vaan sellaisia massojen sivulla kulkevia. Amerikkalaisia ja itämaisia ryhmiä on molempia pilvin pimein. Myös suomalaiset ja ruotsalaiset ovat selkeästi kuuluvat ryhmät. Minkäänlaisia turisteille suunnattuja lomakyliä tai asuntokauppaa ei katukuvassa näy. Sitten kun minusta tulee Islannin diktaattorin alan saman tien rakennuttamaan massiivisia lomakyläkomplekseja rantoihin ja kauppaan ne rikkaille jenkeille. Samalla tietty aloitan myös Norja-Islanti -tax free-shoppailumatkat ja kuljetan suomalaisia ja venäläisiä bussilla Kittilän Kentältä Narvikiin tai Tromsaan Norjaan ja sieltä laivalla Islantiin parantamaan tämän kauniin maan kansantaloutta.

Tietysti tälle on vaihtoehtona se, että Raahe julistautuu EU:n ulkopuoliseksi alueeksi ja aloittaa tax free -kaupanteon ihan urakalla. Oulu on jo menetetty Arinalle ja meidän yhteinen kauppa todennäköisesti nostaisi ensin hintoja sen 24 prosenttia ennen kuin aloittaisi "alennusmyynnit".

Netistä katsellessa tarinoita tästä maasta olen moneen otteeseen törmännyt juttuihin peikoista ja haltioista. Niitä ei kuitenkaan katukuvassa näy mitenkään, eli jälleen kerran olisi markkinoinnin paikka avoinna. Esim Norjassa nuo peikkojuttuset on otettu mukaan moneen paikkaan ja turistit osaa yhdistää tietyn näköiset peikot Norjaan. Mahdollisuuksia täällä olisi siinäkin suhteessa vaikka mihin. Matkamuistomyymälöissä on tietysti erilaisia mörrimöykkyjä pilvin pimein, mutta se yhdistävä tekijä puuttuu. Toinen ennakkokäsitysten vastainen asia on maan miesten komeus. Jostain syystä olin saanut päähänpinttymän siitä, että islantilaiset miehet ovat pitkiä vaaleita viikinkejä. Ei muuten ole. Katukuvassa alkuperäiskieltä puhuvat muistuttavat hyvin paljon Taru sormusten herrasta -leffojen Gimliä. On punaista ja ruskeaa karvaa naamassa ja pitkiä miehiä on harvassa.

Minä en ole aivan varma, mitä mieltä olen tästä maasta. Tämä on jotenkin vaikea käsittää ihan paikan päällä ollessa. Vaikka olen Islannissa ensimmäistä kertaa, tämä tuntuu jotenkin etäisesti tutulta. Ehkä kotona huomaan rakastuneeni ihan täyttä tähän paikkaan ja halajan tänne lopun ikääni uudestaan tai sitten en. Neljän tunnin päästä pitäisi herätä ja lähteä kotia päin, sittenhän se nähdään että jäikö sydän jälkeen. Huominen hirvittää ihan toden teolla. Herätys on kahden jälkeen, kentällä pitäisi olla kolme tuntia ennen lähtöä koska Keflavik on auttamattomasti liian pieni nykyisiin liikennemääriin. Auto pitäisi palauttaa takaisin tuhannen kauas kentästä, matkatavarat painaa satoja kiloja ja Suomessa ollaan vasta illalla. Eli voipi olla että nuori vihainen nainen karjuu itsensä Islannista Ruotsin kautta Itäiseen Helsinkiin ja vanhemmat seuraavat voimattomina vieressä.